maanantai 4. syyskuuta 2017

Sivuston osoite muuttunut

Hei!

Siirrämme koulun nettisivut uuteen osoitteeseen. Tämän sivun kehittäminen lopetetaan ja jossain vaiheessa sivuston toiminta loppuu.

Käy tutustumassa uuteen sivustoomme osoiteessa: 


sunnuntai 6. elokuuta 2017

Lukuvuosi 2017-2018

Kesä on vierähtänyt elokuun puolelle, mikä tarkoittaa samalla sitä, että koulunalku lähestyy kovaa vauhtia. Yhtenäiskoulun lukuvuosi startataan käyntiin tiistaina 8.8 kello 8:45 kaikkien luokkien voimin. Oppilaat tulevat omiin kotiluokkiinsa, joiden kautta siirrytään yhteiseen lukuvuoden avaukseen liikuntahalliin. Yhteisen avaustilaisuuden jälkeen aamupäivä jatkuu luokanopettajan/luokanvalvojan johdolla. Iltapäivä jatketaan normaalisti lukujärjestyksen mukaan. Lukujärjestykset näkyvät Wilmassa!
Koulukuljetuksista (tilausajot) vastaa Urpolan Liikenne Ky. Niihin liittyvissä kysymyksissä pyydän olemaan yhteydessä Marko Steniukseen kaupungintalolle tai Urpolan Liikenteeseen (0500 698 231)
Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2017-2018; erityisesti meidän uudet ekaluokkalaiset!

P.s koulumme sivuja tullaan päivittämään tässä muutaman viikon sisällä. Tärkeimmät tiedot kulkevat aina Wilman kautta ja muuta infoa löytyy myös Facebook-sivultamme, johon löydät linkin tuolta oikealta.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Yleisurheilujen tulokset

Maanantaina 5.9 tyhjensimme palkintopöydän ja jaoimme palkinnot omissa yleisurheilukisoissa pärjänneille. Lisäksi kaikki saivat suunsa makeaksi hienojen urheilusuoritusten kunniaksi. Alla olevien linkkien kautta pääsette tutkailemaan kisojemme tuloksia sekä koulujenvälisten yleisurheilukisojen tuloksia, jotka ovat mukavaa luettavaa JYKkkiläisten silmille.


Koulun yu-kisojen tulokset

Koulujenvälisten yu-kisojen tulokset

perjantai 2. syyskuuta 2016

Yleisurheilua

Tänään kisailtiin hiki päässä yhtenäiskoulun perinteisissä yleisurheilukisoissa. Kisat sujuivat mainiosti ja aurinkokin pääsi meitä lämmittämään kisojen loppuvaiheessa, joten toivottavasti kaikille jäi kisoista mukava mieli. Kisojen tulokset julkaistaan ensi viikolla, kun palkinnot saadaan jaettua maanantain kuluessa. Tulokset ilmestyvät palkintojenjaon jälkeen myös tänne nettisivuille. Odotellessa voit käydä kurkkaamassa Facebook-sivuiltamme https://www.facebook.com/jurvanyhtenaiskoulu/ videota sukkulaviestistä, jossa mukana olivat kaikki campuksen luokat aina ykkösistä lukion abeihin asti.


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Uusi lukuvuosi 2016-2017

Uusi lukuvuosi starttasi hieman sateisessa säässä. Jännitystä oli ilmassa varmasti ainakin uusilla ekaluokkalaisilla ja kyllä meitä opettajiakin jännitti, aloitimmehan lukuvuoden uuden opetussuunnitelman voimin. Uusi opetussuunnitelma tulee näkymään tämän lukuvuoden aikana luokilla 1-6, joista se laajenee vuosi kerrallaan kohti yhdeksättä luokkaa. Uudesta opetussuunnitelmasta ja sen tuomista muutoksista on puhuttukin jo parin viime vuoden aikana, mutta nyt puheet muuttuvat konkretiaksi ja uuden opsin vaatimukset näyttäytyvät pikku hiljaa myös kotiväelle. Uudesta opsista varmasti vielä paljon lisää kuluvuoden päästessä kunnolla käyntiin.

Lukuvuotta startattiin koko koulun ja myös lukiolaisten voimin liikuntahallilla ja oli mahtavaa nähdä koko reilusti yli kolmensadan oppilaan ja opiskelijan joukko. Meissä on voimaa! 

Tsemppiä alkaneeseen lukuvuoteen ja erityisesti uusille ekaluokkalaisille lämpimästi tervetuloa Jurvan yhtenäiskouluun!
Yhtenäiskoulun opet esittelyssä lukuvuoden aloituksessa liikuntahallilla

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Käsityön pajalta valmiita töitä

Taas on valmistunut käsitöissä mainioita töitä. Alla kuvia kolmosluokkalaisten talouspaperitelineistä ja vitosluokkalaisen periskoopista.






Vanhempainilta 3-5-luokkalaisten vanhemmille

Tiistaina Ryyti täyttyi 3-5-luokkalaisista ja heidän vanhemmistaan. Tilaisuus aloitettiin komeasti Jalasjärven nuorisopuhallinorkesterin konsertilla ja samalla Jalasjärven musiikkiopisto esitteli soittoharrastusmahdollisuuksia. Tämän jälkeen oppilaat saivat tutustua puhallinsoittimiin ja vanhempien kanssa kävimme läpi some-asioita, tulevaa opsia ja ennen kaikkea valinnaisuutta. Muistakaahan palauttaa valinnaisainekortti viimeistään maanantaina 11.4! Tässä vielä tunnelmia konsertista.