maanantai 26. lokakuuta 2015

JYK-maraton

Rehtorin julistama liikuntakampanja JYK-maraton liikuttiin päätökseen ennen syyslomaa ja palkinnot maratonista jaettiin torstaina 22.10. Maratonin ideana oli kerätä mahdollisimman paljon kierroksia vapaalla tyylillä koulun viereisellä urheilukentällä. Tähtäimenä oli ihan oikean maratonin verran kuljettua matkaa kolmen viikon aikana. Tulokset olivat huikaisevia ja kampanjan aikana jokainen koulun oppilas liikkui varmasti välitunneilla enemmän kuin normaalisti. Alla olevassa taulukossa on kuvattuna eri luokkien saavuttamat kierrokset ja kokonaismatka.



Maratonissa eniten kierroksia kiertäneille lahjoitettiin S-marketin sponsoroimat lahjakortit. Lisäksi hyvästä tsemppihengestä ja runsaasta kiertämisestä palkittiin myös S-marketin lahjoittamilla Muumi-pyyhkeillä.
JYK-maratonissa eniten kierroksia kiertänyt porukka yhdessä rehtori Sami Kiukkosen kanssa.

Hyvästä tsemppihengestä ja runsaasta kiertämisestä palkitut yhdessä reksin kanssa.

Jokaiselle vähintään 10 kilometriä liikkuneelle myönnettiin virallinen JYK-maraton kunniakirja.

 Liikunnalliset tulokset olivat erinomaisia ja rehtorilla heräsi ajatus jo talviversiosta, joten sitä odotellessa liikunnallista syksyä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti